Sitalopraami alkaa kai vaikuttaa. En ole enää vähään aikaan ollut ärtynyt, ja olo on ollut ihan hyvä. Tämä on ensimmäinen talvi vuosiin, kun en tässä vaiheessa halua vain kuolla. (Nyt koputan puuta.) Sylkisaija sanoikin, että kaksisuuntaisella yleensä masennuslääkkeen käytön tulisikin olla jaksottaista - arvatkaa ehdotinko tätä Haaskikselle pariinkin otteeseen ja arvatkaa pitikö se ideaa toimivana... "Eihän se nyt niin käy!" No kyllä vaan käy! Tällä hetkellä pimeys ja hämäryys ei ahdista. Tosin minulla on ollut seuraa ja mielekästä tekemistä. Tunne on varmasti erilainen, kun koittaa pari yksinäistä päivää peräkanaa...

Hamletin poissaolokaan ei ahdista ja pelota, kuten yleensä. Tämä on Ihme! Minusta vain tuntuu siltä, että kyllä se sieltä elävänä kotiin tulee, kun on aina ennenkin tullut. Luulen myös että jatkuva ahdistuneisuushäiriöstä ja riippuvaisesta persoonastani johtuva menettämisen pelko parantaa parisuhdetta, koska ei tule turhista riideltyä, kun ei koskaan tiedä milloin on viimeinen kerta kun nähdään. Jokainen pienikin ero Hamletista on minulle mahdollinen viimeinen sellainen. Onhan se hullua, mutta pysyy ainakin välit lämpiminä! Olen kai jo hyvin nuoresta asti valmistautunut kuolemaan sikäli, että matkavalmistelut olen tehnyt kuolema huomioonottaen ja kaikki eroamishetket olen mielessäni ajatellut viimeisiksi hyvästeiksi. Sairasta ja pelottavaa, sanoo Hamlet, mutta minusta myös käytännöllistä. Ja kun se nyt vaan on niin, että emme voi tietää koska kuolo kullekin tulee.

Talviaikaan kroppa taitaa valmistautua rasvan kaipuulla eli tekee mieli kaakaota ja avokadokausi on meneillään. Stockalta saa edullisimmat ja parhaat, sellaiset vihreät avokadot, muualla on kalliita ja pahoja tummia rusehtavia avokadoja. Ruisleivän päällä hedelmä on herkkua! Ja ah, Helsingin Sanomissa oli edes yksi hyvä uutinen: tuleva talvi voi olla tavallista kylmempi! Kyllä, odotan lapsuudenaikaisia kunnon pakkasia, lunta ja kirkkaita talvipäiviä! Näin viime yönä jopa unta hiihtämisestä. Ei ole varaa suksiin mutta kai haaveilla saa.

Muutoin Hesari vähän lannistaa mieltä, kun ilmastonmuutoksesta jauhetaan (jo lemmikeilläkin, etenkin isoilla koirilla, on kuulemma sairaan iso ekologinen jalanjälki), uusi laskentamalli nakertaa meidän jokaisen eläkettä, työttömiä on 60 000 enemmän kuin vuosi sitten, nainen yritti ajaa perheen yli, 15-vuotias tappoi jonkun vuotta vanhemman... Mitä ihmettä oikein tapahtuu?! Ja jos tuota eläkeasiaa miettii, niin onhan se hullua että tämän terapiasukupolven pitäisi työskennellä muistaakseni jopa 2 vuotta pitempään kuin muiden saadakseen saman eläkkeen kuin nykyiset. Heh, mehän olemme burnoutissa jo nyt! Ja tunnen vain muutaman ikäiseni, joka jaksaa 8-16 -työtä, loput tekevät osa-aikatöitä tai erinäisiä pätkiä... Ne, joiden pitäisi työskennellä eniten, jaksavat vähiten. Ja ovat vähiten kiinnostuneita perustyöelämästä... Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomi romahtaa.

Keittäisinkö nyt kupin kaakaota?

P.S. Kaakao oli hyvää, ja minulla on jo kymmenen tilaajaa, jee!!! (Seuraava etappi 15?) Sitten Kansan Uutisista seuraava kiinnostava artikkeli. Erityisesti tämä osio kolahti: "Etenkin vaikeasti vammaisina syntyneet tai nuorena psyykkisesti sairastuneet ovat köyhiä koko elämänsä. Suomessakin on alettu liittää köyhyys tai muu huono-osaisuus yksilön ominaisuuksiin tai etniseen taustaan, vaikka kyse on pitkälti yhteiskunnan resurssien epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta." KÄÄK! Tulen todella olemaan köyhä koko elämäni?! Nyt jotain keksimään...